Tämän blogin otsikko on jalatonta merimiestäkin pahemmin ontuva puujalkavitsi. Hehheh. Tällä nerokkaalla verbaliikalla esitin huumorin keinoin tämän viikon asian, eli sen, että alan tästä hetkestä eteenpäin vuotaa Radiofestarin sisäpiiritietoja eteenpäin.
Ensimmäisenä esittelylistalla ovat dokumenttisarjan tuomarit. Yleisesti tuomareista sanottakoon, että henkilöt ovat pitkän linjan ammattilaisia. Kuitenkin joka kilpailusarjan tuomaristossa on myös edellisen vuoden voittaja tuomassa aivan uutta näkökulmaa.
Pauliina Motturi
Olen freelance toimittaja ja
radiodokumentaristi. Aktiivinen radiodokumenttien tekijänä ja apulaistuottajana Ylen
dokumenttiryhmässä vuodesta 2008.
Muistan kuinka kirkas ja raaka oli valo työntyessään sisään kevättalven sumentamista omakotitalon tuplaikkunoista 80-luvun alussa. Radion toivekonsertissa joku toivoi kuulevansa Procol Harumin A whiter shade of pale -kappaleen osaamatta selittää, miksi sen halusi kuulla ja minä kuvittelin olevani Vietnamin sodan veteraani. En ymmärtänyt mitään, mutta tunsin ja koin jotain.
Tuomarina kiinnitän erityisesti huomiota ohjelman rytmiin, rakenteeseen, tasoihin, kerronnan omaperäisyyteen, sekä idean ja teemojen kehittelyyn.
Juha Tainio
Olen Sisuradion toimittaja Haaparannalla
ja tehnyt Norrlanin alueohjelmaa 14v. Minut palkattiin Ruotsin Radioon
Keskiruotsin alueelle Örebrohon 40 v sitten ja jään eläkkeelle
maaliskuussa, mutta jatkan radiohistoriallista dokumentointia. Parhaillaan
teen ohjelmasarjaa Ruotsin Radion ensimmäisten suomenkielisten Ragnar Lassinantin
toimittamien Pohjoiskalotti ohjelmien pohjalta sekä näyttelyä ”Ragnarin
Raatio”. Ne olivat myös graduni aiheena Tampereen YO:ssa ja tavoitteena on
päivittää 14v sitten hyväksytty tutkimukseni ”Radiotallenteita pohjoiskalotin
kieli- ja kulttuurioloista”.
Radiotyö aloitin Yleisradiossa Kokkolassa jo
60-luvulla, ennen Ruotsiin muuttoa ja palasin sinne vuodeksi vakinaiseen
työsuhteeseen. Olin myös YLE:n Tukholman kirjeenvaihtajan varamiehenä,
kun työskentelin Ruotsin Radion Tukholman uutistoimituksessa.
Erityinen kiinnostukseni on elämykselliset paikan päällä tehdyt dokumentit ja suomalais-ugrilaisten kansojen musiikki. Esim. vierailin Udmurtien ”babuskojen” kylässä 25 ennen kuin ryhmä pääsi Euroviisuihin. Sinne minut vei ensimmäiset radiomuistoni 50-luvulta, reportaasi sarja Volgan mutkan suomalaisugrilaisista kansoista.
Kiinnitän huomiota asiaan eläytymiseen, selkeyteen ja ohjelman rytmiin.
Olli Haapakangas
Ajauduin radioalalle osana myöhästynyttä
kolmenkympin kriisiä. Opiskelin radiojournalismia HEO:lla Kalliossa ja
valmistuttuani pääsin Yleisradion Asiaohjelmien puolelle harjoittelijaksi.
Harjoittelun jälkeen olen saanut toimittaa freelancerina perinteikästä
Kansanradiota, sekä epäsäännöllisesti muitakin radion keskusteluohjelmia ja
dokumentinomaisia pikkutarinoita.
Konkreettinen radioläpimurtoni tapahtui
jo 7-vuotiaana soittaessani Rockradion suositun Rokkimittari-kilpailun
puhelinäänestykseen. Hermostuin, unohdin kotikuntani suuntanumeron enkä osannut
lausua Twisted Sister-yhtyeen nimeä. Jännittävän puhelun päätyttyä purskahdin
itkuun. Sykähdyttävä kokemus tulee usein mieleen, kun Kansanradiossa olen
päässyt kokemaan puhelinohjelman magiaa luurin toiselta puolelta. Onneksi
suuntanumeroita ei enää juurikaan tarvita.
Kansanopiston lopputyöni "Eetu,
kitara ja meri" voitti viime vuonna Radiofestivaalien dokumenttikilpailun.
Mielestäni radiodokumentti nousee ja kaatuu tarinansa mukana, yhden ihmisen
kokemus voi selittää maailmaa enemmän kuin tuhat uutista. Silmät kiinni
kuunnellessa ääni tulee kuvaksi ja syntynyt tarina on jokaisen kuuntelijan
päässä ainutlaatuinen, kaikille yhtä tosi. Tekninen onnistuminen ja moninaiset
vippastuukit voivat lisätä hyvän tarinan kiinnostavuutta, mutta huonoa tarinaa
ei pelasta mikään, paitsi ehkä tanssivat kääpiöeläimet.
He siis tuomaroivat dokumenttisarjaa, katsotaan ensi kerralla jonkun toisen sarjan tyypit läpi :)
Ihanaa viikkoa, muuten
tirppis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti